Urheilu vei suomalaiset kansakunnaksi ja maailmankartalle – sekä tietenkin torille

Leijonat, huuhkajat ja susijengi – urheilumaajoukkueilla riittää läheisiä lempinimiä joka lähtöön. Suomalaiset ovat tunnetusti urheilu- tai ainakin voittajakansaa. Vaikka nykyään arvokisamenestys on vaihtelevaa, pienellä maalla on muisteltavana suuri historia esimerkiksi modernien olympiakisojen ensimmäisinä vuosikymmeninä, kun osallistujamaita oli selkeästi nykyistä vähemmän.

kolehmainen

Hannes Kolehmainen katkaisee 10 000 metrin juoksun maalinarun Tukholmassa 1912. Rajattu kuva, alkuperäinen nähtävillä Finnassa. Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Suomi osallistui olympialaisiin jo ennen itsenäistymistään. Tukholmassa 1912 maa kipusi mitalitaulukon neljänneksi ja peittosi siinä sivussa suvereenisti emävaltionsa Venäjän: suuriruhtinaskunta keräsi yhdeksän kultamitalia ja seitsemäntoista muuta palkintosijaa, kun keisarikunta sai tyytyä kahteen hopeaan ja kolmeen pronssiin. Erityistä ihailua kotimaassaan sai 5 000 ja 10 000 metrin voittaja Hannes Kolehmainen, jonka sanottiin juosseen Suomi maailmankartalle.

Urheilulla olikin tärkeä merkitys suomalaisen kansallisidentiteetin synnyssä 1900-luvun alussa. Suomen syntyä urheilun ympärille kuvaa Lauri Keskisen artikkeli Urheilukansan synty, joka ilmestyi itsenäisen Suomen satavuotisia vaiheita tarkastelevassa Maamme-kirjassa. Keskisen mukaan urheiluseurat alkoivat vakiintua Suomeen 1890-luvulta alkaen.

Lue loppuun

Mainokset

Pax Mediterranean

Historian nurkkapöydän 18. jakso käsitteli Ari Saastamoisen kirjaa Tuhat tietä Roomaan, jossa Saastamoinen tuo lukijan eteen runsaasti matkustamiseen liittyvää aineistoa Rooman valtakunnan ajoilta.  Aiheesta olisi voinut kirjoittaa myös otsikolla Tuhat meritietä Roomaan, olihan koko imperiumi rakentunut Välimeren ympärille.

Nykyisin Välimeri on helppo nähdä ihmisiä erottavana rajavyöhykkeenä. Merialueen valvontaan panostetaan viranomaisten resursseja ja meren ylittävää ihmisten liikkumista halutaan kontrolloida. 2000 vuotta sitten tilanne oli toinen. Kaikki meritiet eivät suinkaan johtaneet Roomaan, sillä Välimeri sitoi toisiinsa Rooman valtakunnan erilaiset alueet yhdeksi suureksi markkina-alueeksi. Meri oli kuin oman aikansa internet: verkosto, jossa ihmiset, aatteet ja kauppatavarat liikkuivat melko vapaasti.

Lue loppuun

Salamurhaajan ja sabotöörin jäljillä 1900-luvun alun Helsingissä

Historian nurkkapöytä on toistaiseksi tuottanut kaksi reportaasijaksoa, jotka molemmat käsittelevät tragediaa 1900-luvun Suomessa. Panssarilaivan uppoaminen avomerellä 13. syyskuuta 1941 ja sisäministerin murha Helsingin keskustassa 14. helmikuuta 1922 ovat molemmat järkyttäviä tapahtumia. Ensimmäinen aihe symbolisoi sodan tradegiaa ja toinen poliittisen kiihottamisen mielettömyyttä. Vaikka tapausten aiheilla ja kululla ei ole yhteisiä piirteitä, niiden jälkipyykkiä yhdistää eräs teema: huhut. Kumpikin tapaus synnytti arveluja tekojen syyllisistä ja valtakunnan turvallisuuden tilasta – eräänlaisen virallisen totuuden varjotodellisuuden.

Lue loppuun

Poliittisen väkivallan muisto

Maanantaina 20. kesäkuuta 1904 Helsingissä vietettiin kahdet hautajaiset. Päivällä kunnioitettiin edellisenä torstaina surmatun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin muistoa. Bobrikov siunattiin Uspenskin katedraalissa, jonka jälkeen vainaja siirrettiin Pietariin suuntaavaan junaan. Seuraavana yönä Malmilla laskettiin haudan lepoon myös Bobrikovin murhaaja Eugen Schauman. Ampujan hautajaiset haluttiin pitää salassa, jotta haudasta ei tulisi pyhiinvaelluspaikkaa. Siinä kuitenkin epäonnistuttiin täysin, sillä jo tiistaina haudalla vierailivat ensimmäiset ihailijat.

schauman_shoots_bobrikov

Eugen Schaumanista tuli epävirallinen kansallissankari. Häneen kohdistuneen ihailun luonnetta kuvastaa hyvin vuonna 1906 tapahtunut maallisten jäännösten siirto Porvooseen. Arkkua kuljettaneen junan kolistellessa Malmin asemalta kohti Porvoota paikan päälle kerääntynyt väkijoukko yltyi laulamaan Porilaisten marssia. Helsingin yliopiston osakunnat puolestaan järjestivät rahankeräyksen, jonka tuotolla Schaumanin haudalle nousi massiivinen muistomerkki. Lue loppuun

Sotapolkujen jäljillä

Akateemisessa historiantutkimuksessa nousee ajoittain esille erottelu perinteisen ja uuden sotahistorian välillä. Lyhyesti kuvailtuna perinteinen sotahistoria keskittyy kuvaamaan sotilasyksiköitä, niiden johtajia ja aseistusta, kun taas uudessa sotahistoriassa kiinnitetään huomiota yksittäisiin sotilaisiin kyseisten yksiköiden osana. Ero muodostuu siis siitä, onko tutkimus kiinnostunut kampanjoiden ja taisteluiden kuvaamisesta organisaation vai yksittäisten sotilaiden näkökulmasta ja yksilöiden vuorovaikutuksesta kyseisten organisaatioiden kanssa.

Tutkimustrendien ryhmittely ei kuitenkaan kuvaa kovin hyvin sitä, että käytännössä kaksi laajaa koulukuntaa vaikuttavat yhdessä tiukoista rajoista välittämättä. Esimerkiksi Suomessa perinneyhdistykset ja killat ovat pitäneet yllä tietoa yksittäisten joukkoyksiköiden vaiheista toisessa maailmansodassa. Muistelu yhdistää perinteistä ja uutta sotahistoriaa: joukko-osastojen vaiheiden tallettaminen liittää paikallis- ja yksilöhistoriaa valtakunnallisiin tapahtumiin. Lue loppuun

Raha ratkaisee

Ravattulan Ristimäen kaivausalueella on tähän aikaan vuodesta hiljaista. Suomen vanhimman tunnetun kirkkorakennuksen perustukset on haudattu uudelleen maan poveen odottamaan uusia kaivauksia, ja kirkon olemassaolosta muistuttaa vain perustusten paikalle rakennettu kivikehä sekä alttarin kohdalle pystytetty risti. Rauniot saattavat jäädä mullan alle vielä vuosiksi, sillä uusia kaivauksia ei ole lähiaikoina tulossa. Arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen kertoi elokuussa 2016 Turun Sanomissa  Ristimäen kaivausten päättymisestä. Alueen tutkimukseen tarkoitetut rahat ovat lopussa. Lue loppuun

”Punschen kommer” – maatiloillekin

Joskus jopa humalaan hakeutuminen on ollut epätasa-arvoiseksi säädelty tapahtuma. Kustaa H.J. Vilkunan teos Juomareiden valtakunta (Teos, 2015) tekee selväksi, että sääty-yhteiskunnassa alkoholijuomien tarjoilua rajattiin sen perusteella, mikä nähtiin eri kullekin kansanryhmälle sopiviksi. Aateliset varasivat punssit ja viinit itselleen. Näitä juomia pidettiin jopa niin hienoina, ettei niiden katsottu sopivan rahvaalle tai edes aiheuttavan varsinaista humalaa, toisin kuin työväestölle sopivat kalja ja viina. Lue loppuun

Tutkija etsii arkistoista uusia näkökulmia, ei uusia dokumentteja

Nuorena muistan katsoneeni televisiosta useita historiadokumentteja, joissa katsojalle esiteltiin uutta tutkimustietoa kävelemällä arkistojen kätköihin. Dokumenteissa historiantutkija marssi määrätietoisesti arkiston hyllyjen väliin, nappasi tietyn kansion ja paljasti sieltä asiakirjan. Tämän asiakirja, jota hänen edeltäjänsä eivät olleet löytäneet tai huomanneet, toimi inspiraationa uudelle tutkimukselle, joka muutti historiallisia käsityksiä.

Dokumenttien kuvaus oli raflaava ja visuaalisesti vetävä, mutta käytännössä historiantutkijat voivat harvoin luottaa aiemmin tutkimattomien dokumenttien löytämiseen. Lue loppuun

Lukuvinkkejä maailmanhistoriaan

Historian nurkkapöydässä käsiteltiin toukokuussa 2016 maailmanhistoriaa. Tarkastelimme ruotsalaisen Carl Grimbergin massiivista kirjasarjaa Kansojen historia sekä YouTube-palveluun tuotettua yhdysvaltalaista Crash Course World History -videosarjaa. Ne jatkavat vanhaa universaalihistorioiden perinnettä, joissa tarkastellaan koko ihmiskunnan menneisyyttä. Modernissa historiantutkimuksessa erikoistutaan usein hyvin yksityiskohtaisiin kysymyksiin. Tästä huolimatta universaalihistorialle on edelleen tilausta globalisoituvassa maailmassa. Esittelen tässä blogissa neljä kirjaa, joiden kautta pääsee tutustumaan ihmiskunnan historiaan. Lue loppuun